Palautteen merkitys on sen herättämä reaktio

Palautteen antaminen

Villi veikkaus, suurin osa meistä ihmisistä haluaa omasta toiminnastaan palautetta, niin vapaa-aikana kuin työelämässä. Positiivista mieluiten, mutta rakentava kritiikkikin kelpaa paremman puutteessa. Mutta mikähän siinä on, vaikka kuinka sitä toivoo, niin ei millään meinaa millään osata ottaa sitä vastaan.

Minähän tein vain sen mikä piti…

Positiivisen palautteen vastaanottamisen vaikeus voi johtua useastakin syystä. Ensinnäkin, koemme jotenkin itse, että emme ole onnistuneet tehtävässä kovin hyvin. Jostain syystä asetamme itsellemme yltiöpäisen tavoitteen, jota kenties on ihan mahdotonta saavuttaa. Ja kun nuo yltiöpäiset tavoitteet ei tullut saavutettua, niin sitten on epäonnistunut. Toiseksi, tehtävän valmistuttua mielen valtaa sisäinen kritiikki ja mielessä pyörii, olisiko sittenkin pitänyt tehdä jotenkin toisin, jäikö joku asia huomaamatta tai peräti tekemättä? Kolmanneksi, emme luota palautteen antajan vilpittömyyteen; ymmärtääkö hän asiaa riittävästi, yrittääkö lohduttaa, olla mieleen, onko taustalla joku muu ehkä ei niin reilu päämäärä?

Mikä palauteen antajaa riivaa…

Negatiivisen ja rakentavankin palautteen saaminen saattaa myös kirpaista. Kun kaikkensa antaa ja parhaansa tekee, miksi se ei riitä eikä kelpaa? Olisiko niin, että lopputulos ei välttämättä ollut ihan paras mahdollinen? Olisiko jotain voinut tehdä toisin? Tehtävä saattoi onnistua ihan niin kuin piti ja vähän päällekin, mutta jolla kulla saattaa sittenkin olla jotain sanottavaa siihen. Tiukassa paikassa taisteluväsymys iskee kanveesiin, eikä millään jaksa kuunnella mikä hyvä tarkoitus palautteen tai kritiikin taustalla oikeasti on? Onko kritiikin antajalla itsellään joku hätänä? Onko huonosti valittujen sanojen taustalla sittenkin joku rakentava sanoma?

Arvostavaa ja arvostettavaa…

Niinhän se on, että tavalla millä osaamme ottaa vastaan palautetta ja antaa sitä, perustuu siihen, miten hyvin tunnemme itsemme ja ihmisen, jolta saamme palautetta. Jos kaiken aikaa on sellainen tunne, ettei ansaitse hyvää eikä rakentavaa palautetta, pitäisi varmaan miettiä, miksi? Tunnenko itseäni riittävästi, mikä on itseni arvostamisen laita? Miksi palaute ei tunnu hyvälle vaikka se kuinka olisi positiivista? Tai miksi rakentava palaute tai kritiikki kirpaisee ja miksi mieli asettuu heti puolustuskannalle? Teenkö omia tulkintoja palautteesta ja kritiikistä? Ken ties en tunne palautteen antajaa riittävästi ja en siksi pysty kuulemaan palautteen hyvää tarkoitusta.  Arvostanko palautteen antajaa riittävästi?

Uskon vilpittömästi, että palautteen ja kritiikin vastaanottamisen taidossa on kysymys ihan siitä samasta asiasta kuin monessa muussakin asiassa. Kun tunnemme itsemme ja kollegamme riittävän hyvin, osaamme suhtautua ja reagoida palautteeseen niin kuin sen esittäjä on sen tarkoittanut. Tai jos se ei avaudu ensi kuulemalta, osaamme avata dialogin, jonka avulla palautteen hyvä tarkoitus tulee meillä kaikille selväksi, niin palautteen saajalle kuin sen antajalle. 

Mitäpä jos ottaisimme itsestämme ja työyhteisöstä selvää luovalla tavalla?

Kategoria(t): Projektipäällikkö, Projektit, Työhyvinvointi, Vuorovaikutus Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *