Joka vanhoja muistaa, sille kunnian kukko laulaa

Ammatillinen identiteetti

Vaihdoimme tässä joku aika sitten projektipäällikkö kollegan kanssa kuulumisia. Vääjäämättä päädyttiin myös muistelemaan menneitä. Muisteltiin, miten maailman makasi, silloin kun hilkun alle parikymmentä vuotta sitten (hui hitto onko siitä jo niin kauan) aloiteltiin projektipäällikköinä. Elettiin teknologian murrosta. Oltiin siirtymässä hajautettuihin järjestelmiin, keskitetyt järjestelmä ja vanha kunnon cobol oli jäämässä taka-alalle (onkohan se siirtynyt vieläkään), oliopohjaisuus oli kova sana. Muisteltiin, miten nuorempi polvi naureskeli meille, kun kyseltiin eräajojen perään. ”Kuule Kristiina, kyllä aika on nyt ajanut sinun ohi”, sanoi tietotyötä tekevä kollega. No totuus on tarua ihmeellisempää. Ei ne eräajot mihinkään olleet hävinneet, niiden nimi oli vain muuttunut taustakäsittelyksi. Kun käsiteristiriidat saatiin selätetty, olimme samaa mieltä, että hyvään suuntaan oltiin menossa.   

Kun kollegan kanssa aloittelimme projari työtä, vesiputousmalli oli vallitseva projektihallintamalli. Määrittelyt tehtiin pieteetillä, projektisuunnitelmat aikatauluineen sen mukaisesti. Ja sitä, muutoshallinnan määrää. Tuntui, että sen hallitseminen oli meidän projektipäälliköiden pääasiallinen työ. Oli se melkoista vääntöä. Mutta hyvässä hengessä tehtiin sitäkin ja päämäärä saavutettiin melkein aina tavoitteiden mukaisesti. Mitä nyt aikataulut mätti mennen tullen, mutta sehän oli hiljaisesti hyväksytty tosi asia. Ja melkoista vääntöä oli budjettienkin pitävyyden kanssa.

Ja sitten eräänä päivänä huomattiin, että ketterämpi tekeminen olisikin se, miten tästä eteenpäin kannattaa edetä. Siinä joutui vanhanliiton projektipäällikkö tosissaan miettimään ammatillista identiteettiään. Mihin meitä enää tarvitaan. No vähän aikaa tuntui / luultiin, ettei mihinkään. Kunnes huomattiin, että joo, ketterästi voidaan edetä ilman projektipäällikköä, jos mennään suljetussa maailmassa ja tehdään tuotekehitystä, mutta kun kaikkien pitää loppupeleissä integroitua ympäröivään maailmaan, kukas siitä ottaisi vastuun? Ai joo, sehän voisi ollakin sen projarin homma. No niinpä. Niin puhallettiin pölyt projareitten päältä ja todettiin, hoitakaan homma. Pitää integroitua. Ja huomioida se, että näiden integraatioiden kanssa joudutaan vääjäämättä monitoimittaja maailmaan, jossa vähintään aikatulujen ja ratkaisujen sovittäminen yhteen on yksi merkittävin työ projektin onnistumiselle.

No nyt kun olemme balanssissa tämän kanssa, meitä haastaa myös hajautetut organisaatiot ja etäkokoukset. Naamatusten kohtaamme enää vain harvoin. Uusi haaste projarille. Miten pitää koossa projektitiimi, joka tapaa tuskin koskaan livenä? Miten varmistaa, että kokouksissa oikeasti on oikeat ihmiset ja oikeasti läsnä? Miten varmistaa, että jokainen tietää arvonsa projektille, ja jaksaa motivoitua tehtäväänsä ilman, että saa juuri koskaan palautetta (ainakaan kasvotusten) omasta työstään. Melkoinen haaste projektipäällikölle, jonka yksi keskeisin tehtävä on pitää projekti hanskassa ja varmistaa, että myös tiimi pysyy kasassa ja jokainen tietää paikkansa ja arvonsa yhteisessä tekemisessä. Tiimiltä vaadittava itseohjautuvuuskaan ei ole kaikille yhtä selvää. Ja loppupeleissä, kenenkään ei pidä uupua työnsä alle. Miten siitäkin voisi varmistua, kun pelkän äänen perusteella voi olla hankalaa saada selvää, mitä tiimiläisille kuuluu.

Näitä pohtiessani, tuli mieleen mitenkähän minun ammattitaitoni ”uudessa” ajassa mahtaa olla, Onkohan minulla sittenkään riittävästi osaamista ja tietoa, mitä minulta projektipäällikkönä juuri nyt odotetaan. Tästä inspiroituneena päätin ottaa itsestäni ammatillisena toimijana selvää. Ryhdyin pohtimaan omaa ammatillista identiteettiä. Mitkä ovat vahvuuteni tässä kaiken aikaa muuttuvassa projektityössä? Mitä minun pitää itsessäni kehittää, jotta taklaan kaikki nämä uudet haasteet?

No miten sen sitten tein?  Ammatillisen identiteetin kirkastamisen? Minulle luovana ihmisenä oli aika luonnollista visualisoida tekemiseni. Ryhdyin valokuvaamaan ympäristöjä, joissa johdin projekteja, otin symbolisia kuvia toiminnastani noissa ympäristöissä, vahvuuksistani, uskomuksistani, arvoista ja eri puolistani. Yritin kuvata myös tarkoitukseni. Kun mielestäni olin ottanut riittävän määrän kuvia, tulostin niistä paperikuvat. Valitsin noista kuvista sopivimmat ja ryhdyin kirjoittamaan niistä tarinoita.  Yllätyksekseni huomasin, että ammatilliseen identiteettiin kuuluu oleellisena osana luova toimija. Ei siis ollutkaan projektipäällikkö Kristiina ja kirjoittaja-kuvittaja Kristiina. Kaikki eri puoleni kuuluivat oleellisena osana niin työhöni kuin vapaa-aikaani. Kun teen projektipäällikkötyötä, käytän siinä kaikkia kokemuksia projektityöstä, joita olen vuosien mittaan hankkinut, mutta huomasin myös, että kyllä luovuus ja näkökulmien vaihtaminen on iso osa ammattitaitoani. Sen huomasin myös, kun teen luovaa työtä, hyödynnän siinä projektipäällikköominaisuuksiani. Suunnitelmallisuutta ja systemaattista etenemistä.

No oliko prosessista hyötyä? Oli, sitä oli ensinnäkin mukava työstää ja toisaalta sain uudenlaisen näkökulman itseen ihmisenä ja projektityöläisenä. Löysin taas kertaalleen vahvuuteni ammatissani, tunnistin mistä kannattaa pitää kiinni ja jatkaa samaan malliin, mutta löysin minä kyllä niitä kehittämiskohteitakin. Jotta prosessi saisi ansaitsemansa päätöksen, olen suunnitellut (ja osan jo pistänyt täytäntöönkin) noiden kehittämiskohteiden toteuttamisesta. Ja syntyi prosessista ihan konkreettinen lopputuloskin. Tein itselleni ammatillisen portfolion. Siinä sanoitan enemmän ajatuksiani ammatillisena toimijana, kuin mitä siitä ikinä pystyisin kirjaamaan tavalliseen CV:hen.

Ai niin, ja senhän minä myös totesin. Voin aivan hyvällä omallatunnolla tituleerata itseäni jatkossa projektityön kokemusasiantuntijaksi.

Itse tein oman ammatillisen identiteetin tarkastelun pidemmän kaavan mukaan. Mutta voi sitä työstää ketterämminkin. Yksi kollegani otti työstään valokuvia melkein joka päivä noin kuukauden ajan. Näillä kuvilla hän sanoitti omaa toimintaansa ja löysi silläkin tavalla asioita, joihin oli itsessään tyytyväinen ja asioita, joita haluaa tehdä toisella tavalla. Jokainen siis omalla tavallaan, mutta se minkä haluaisin sanoa, että aina silloin tällöin on hyvä tarkastella käsitystä itsestään ammatillisena toimijana ja muutenkin.

Kategoria(t): Luovalla tavalla, Projektipäällikkö, Projektit Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *